Yleinen väärinkäsitys tornadoista on se, että niillä olisi jotain tekemistä hurrikaanien tai muiden hirmumyrskyjen kanssa. Näin ei kuitenkaan ole. Siinä missä hurrikaanien elinikä voi olla useita vuorokausia, tornado on yleensä vain hetkellinen tapahtuma. Tornado on pyörremyrsky, joka liittyy yleensä ukkospilveen. Se on pienialainen suppilonmuotoinen pilvi, joka voi olla halkaisijaltaan noin 50-200 metriä.Niiden täydellistä syntyperää ei ole koskaan pystytty täysin varmaksi selvittämään. Tiedetään kuitenkin, että tuulen suunnalla ja nopeudella on tekemistä sen syntymisen kanssa. Myös epävakaa ilmakehä näyttäisin edistävän sitä. Sanotaan, että tavallisesti tornado syntyy kun kaksi eri ilmakerroksissa puhaltavaa tuulta kohtaavat puhaltaen eri suuntiin ja eri nopeuksilla. Syntyy pyörimisliike, joka nousuvirtauksen ansiosta nousee osittain pystyasentoon.Ukkos-ja konvektiopilvien yhteydessä syntyneet tornadot kuuluvat omaan ryhmäänsä. Toiseen ryhmään kuuluvat supertornadot, jotka syntyvät supersolu-ukkospilvien yhteydessä. Supersolu on ukkospilvi, jonka sisällä käy jatkuva pyörivä liike. Tornado tulee näkyväksi sen sisältämän tiivistyvän vesihöyryn tai roskan ja lian takia minkä se on imenyt mukaansa. Heikkojen tornadojen pyörre ei ole aina havaittavissa. Tornadot pyörivät syklonaalisesti, mikä tarkoittaa sitä, että pohjoisella pallonpuoliskolla ne pyörivät vastapäivään ja eteläisellä myötäpäivään. Tornadojen tuuli voi yltyä jopa 120m/s minkä takia ne saavat aikaan niin suurta tuhoa. Tavarat kulkeutuvat pitkiäkin matkoja voimakkaan nousuvirtauksen takia.

Tornado havainnot

Periaatteessa tornadoja voi esiintyä missä tahansa maapallolla, missä on myös ukkospilviä. Maailmalla ne ovat kuitenkin keskittyneet enemmän tietyille alueille, kuten Pohjois-Amerikan keskilänteen ja lounaisosiin.

Tornado havainnot

Tornado Alley on alue missä Kalliovuorilta puhaltava kylmä ja kuiva tuuli kohtaa Meksikonlahdelta virtaavan kostean ja lämpimän ilman. Tämä kohtaaminen saa helposti aikaan supersolu-ukkosmyrskyjä.Tornado Alley alueella raportoidaan ehdottomasti eniten maailmassa tuhoisia tornadoja. Niiden aika siellä on maaliskuusta lokakuuhun. Yhdysvalloissa ilmoitetaan vuosittain noin 1200 tornadohavaintoa. Muita tornadoille herkkiä alueita maailmassa ovat muun muassa Australia, Uusi-Seelanti, Brasilia ja Japani. Euroopassa on ryhdytty tilastoimaan tornadoja vasta viimeisten vuosien aikana ja tulokset ovat kertoneet niiden olevan luultua yleisempiä.Pohjoismaissa ne ovat melko harvinaisia. Suomessa havaitaan vain noin 10-20 tornadoa vuosittain. Ne sijoittuvat lähinnä merialueille ja loppukesään, jolloin lämpö virtaa Suomeen kaakosta ja merivesi on lämmintä. Toisinaan ne kuitenkin kulkeutuvat maalle asti ja voivat aiheuttaa tuhoja. Alempana Baltian maissa ne ovat kuitenkin jo huomattavasti yleisempiä. Niiden ennustaminen on edelleen tänä päivänä hankalaa, koska niiden syntymistä ei ole pystytty täysin tutkimaan. Ne ovat hyvin pienialainen ilmiö, jopa verrattuna ukkospilveen. Niiden syntyyn voi vaikuttaa niin moni tekijä, kuten esimerkiksi maanpinnan kosteus ja pelkän yksittäisen ukkospilven liikkeet. On kuitenkin opittu tunnistamaan mahdolliset säätyypit joiden aikana syntyy todennäköisemmin tornadoja.Amerikassa pystytään hieman ennakoimaan tornadojen syntyä erilaisten säähavaintojen avulla. Jos on syytä epäillä, että niiden syntyminen lisääntyy tietyssä tilanteessa voidaan niiden esiintymisestä antaa ilmoitus. Varsinaista varoitusta ei kuitenkaan anneta ennen kuin havainto itse tornadosta on tehty. Tutkimukset ovat osoittaneet, että loppujen lopuksi noin 30 prosenttia supersoluista muodostavat tornadon.

Joplinin supertornado

Joplinin supertornado 2011

Vuonna 2011 Yhdysvaltojen Missourissa, Joplin nimisessä kaupungissa tapahtui yksi historian tuhoisimmista supertornado sääilmiöistä. Sen seurauksena kuoli yli 150 ihmistä, sekä yli tuhat loukkaantumista. Sen aiheuttamat tuhot olivat valtavat. Koko kaupunki näytti tuhoutuneen ja ihmiset menettivät kotinsa. Tapahtuneesta tehtiin myös TV-sarja. Siitä kuitenkin myös opittiin paljon. Tornadojen tutkijat ympäri maailmaa saivat uutta arvokasta tietoa tämän supertornadon liikkeistä ja tuhoja pystyttiin jälkeenpäin tutkimaan monella uudella teknologialla. Myös sen nopeaa ja tehokasta pelastustyötä kehuttiin ja sen perusteella pystyttiin antamaan monia ohjeita ja neuvoja tulevaisuuden samankaltaisia tapauksia varten.