Paahtava aurinko, muuttumaton hiekkamaisema, ei vettä, ei kasvillisuutta, eikä pahemmin nähtävää – etkä pahemmin haluakaan täällä törmätä elämään, sillä se olisi kuitenkin jonkun kammottavan skorpionin tai liskon muodossa! Joko arvasit, mistä on kyse? Aavikosta tietenkin! Mutta jos edellä mainittu pitää paikkansa, miksi ihmiset haluaa viettää lomansa aavikkoalueilla? Ketä nämä ihmiset on, jotka matkaavat toiselle puolelle maailmaa tuijottamaan samoja hiekkadyynejä päiviksi, jopa viikoiksi, kerrallaan? Todellisuudessa aavikot ovat biologisesti rikkaita elinympäristöjä, joista löytyy laaja ja monipuolinen valikoima eläimiä ja kasvillisuutta. Mikä tahansa autiomaalla elävä on joutunut mukautumaan aavikon rankkoihin olotiloihin selvitäkseen, näin ollen siellä elää maailman sitkeimpiä ja kiinnostavimpia lajeja. Eikä tämä rajoitu kasveihin ja eläimiin. Aavikkoalueilla elää yli miljardi ihmistä, joka on noin kuudesosa maailman kaikista kansalaisista. Kaikki aavikot eivät suinkaan ole kuumia ja hiekkaisia – aavikoksi määritellään mikä tahansa paikka, jossa sataa alle 25 senttimetriä vettä vuodessa. Vain noin 10% aavikoista ovat “dyynimäisiä” aavikoita, silti sielläkin asuu useita heimoja, jotka ovat sopeutuneet olosuhteisiin. Varhaisin tunnettu aavikolla asuva kansa on Saharassa eläneet berberit. Sahara on maailman suurin kuuma aavikko, jossa lämpötila nousee päivisin jopa 50 asteeseen. Mutta jotkut aavikot pysyvät kylmänä ympäri vuoden, kuten Aasiassa sijaitseva Gobin autiomaa. Usko tai älä, jopa Antarktiksella on aavikko!

Oletko kuullut Antarktiksen aavikosta? Entä kameleiden kilpa-ajosta?

Aavikkoalueet tarjoavat siis hurjasti opittavaa uskomattoman maiseman lisäksi. Jos et kuitenkaan ihan vielä lämmennyt, aavikolla voi osallistua vaikka mihin “kerran elämässä” -tilaisuuksiin. Viime vuosina turismi aavikkoalueille on lisääntynyt, samanaikaisesti Suomesta lennetään yhä enemmän lämpimiin kaukokohteisiin, kuten Lähi-itään. Pehmeä, dyynimäinen aavikko on ikään kuin jättimäinen huvipuisto, jossa riittää vauhtia ja vilskettä mielikuvituksen rajoihin saakka. Hevosen tai kamelin selässä seikkailumatka taittuu helposti, hiekalla on lähes mahdoton kävellä pitkiä matkoja uupumatta, sillä jalat uppoaa joka askeleella syvälle maahan ja dyynejä on raskas nousta ja laskea. Kuulen sanasi, “mutta sitä voi tehdä muuallakin, kuin aavikolla!”. Mitä aktiviteettejä voi sitten harrastaa vain ja ainoastaan aavikolla?

Laskettelua!

Dyyneillä laskettelu on ehdottomasti kokemus, jonka jokaisen pitäisi kokea kerran elämässään! Vaihtoehtoja on lukuisia, joten ei kannata tyytyä pelkästään laudalla tai suksilla lasketteluun. Unohda loputtomat kerrokset, jotka täytyy Suomen pulkkamäkeen pukea, hyppää liukurin päälle ja nauti pehmeästä törmäyksestä laskettuasi dyyni hurjaa vauhtia, hiekan pölytessä perässäsi! Muista, että hupaisan laskun jälkeen on kavuttava takaisin ylös – uskaltaisin väittää, että tämä osuus on huomattavasti rankempaa, kuin Suomen lumisissa maisemissa. Mutta pohje-treeni on ehdottomasti sen arvoinen!

Dune Bashing!

Hyppää itse mönkijän suuntaisen kapistuksen ratin taakse ja testää kaasujalkaasi tuntemattomalla maastolla tai pidä tiukasti kiinni nelivetoauton tukikahvoista kokeneen kuskin hurjastellessa pitkin poikin liukkaita dyynejä. Suomalaisturistien jättämät arvostelut tästä harrastuksesta puhuvat puolestaan, eräs Arabiemiraateissa vieraillut henkilö kehui dune bashing:iä elämänsä parhaaksi kokemukseksi! On vaikea sanoin kuvailla, miltä tuntuu luisua kapeita ja kiemurtelevia dyynejä pitkin, ylös ja alas, mutta lähin vertauskuva lienee huvipuistolaitteessa oleminen.

Kameleiden kilpa-ajot!

Okei, tiedetään, tämä ei ole yksinomaan aavikkoharrastus, mutta suosituksensa ansainnut toiminta kuitenkin! Kuvittelepa tyylikkäästi kulkevan, siroliikkeisen hevosen elegantti juoksu kuvankauniissa hiekkamaisemissa, auringonlasku taustalla – kamelin juoksu on kaikkea muuta! Niiden jalat lentelevät sivusuunnassa samalla, kun ne kömpelösti laukkavat jopa 65 kilometriä tunnissa. Yksi suurimmista kamelitapahtumista on vuosittainen Intiassa järjestetty Bikaner Camel Festival, jossa kilpa-ajojen lisäksi muun muassa palkitaan parhaaksi pukeutunut kameli!