Vuosi toisensa jälkeen kotimaamme uutiset huutavat, kuinka jälleen kerran “talvi yllätti!”. Oli se sitten autoilijat, kansalaiset tai harvinaisen tuttu joukkoliikenne otsikoiden kohteena, täytyy ihmetellä, että emmekö tosissamme ole jo tottuneita sekä varautuneita Suomen talveen, joka tulee tuttuun tapaan joka ikinen vuosi. Olemme sisun kansa, esi-isämme ovat selviytyneet hurjaakin hurjemmista olosuhteista, mutta VR ei onnistu pitämään juniaan aikataulussa heti ensilumen tultua…? Mikä tekee asiasta vielä ihmeellisemmän on se, että todellisuudessa Suomessa on huomioitu lumiturvallisuus sekä talviolosuhteet erityisen hyvin – meillä toimii useampia ratkaisuja lumiturvallisuuden ylläpitämiseksi ja vahinkoja välttämiseksi, joita ei muualla maailmassa käytetä. Joko niitä ei muualla tarvita lämpimämmän talven ansiosta tai sitten olemme vain paremmin varautuneet talveen, jonka tulon ei tosiaan pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään.

Olosuhteiden huomioon ottaminen

Arkipäiväiset asiat, jotka tuskin pistävät erityisemmin silmään ohi kulkiessasi ovat todellisuudessa harkittuja ennaltaehkäiseviä ratkaisuja talviturvallisuuden ylläpitämiseksi. Esimerkiksi aurauskepit, jotka ilmestyvät joka syksy-talvena ojiin ympäri Suomea. Toki niiden tarkoitus on osoittaa aura-autoille, missä oja menee, mutta ne ovat myös tehokas varoitusmerkki autoilijoille. Nämä eivät ilmesty tyhjästä, ja valtion virastot ovatjossain vaiheessa harkitusti suunnitellut ja budjetoinut keppien pystyttämisen prosessin, aina valmistuksesta ja työvoimasta lähtien. Myös auraaminen kuuluu samaan ryhmään – kaupungit ja/tai valtio ovat sopineet kaupunkien teiden ja jalkakäytävien ylläpidosta tositarkoituksella, ja auraaminen tehdään kansalaisten turvallisuus mielessä. Toki kapitalismi tietää myös sen, että ilman toimivaa aurausprosessia kansalaiset eivät myöskään pääse kuluttamaan, joten kulkureittien ylläpitäminen on myös valtiolle erityisen hyödyllistä. Pointti kuitenkin lienee, että talviolosuhteet vaativat huomattavaa taustatyötä ja pohdintaa korkeiltakin tahoilta, joten voimme sanoa, että Suomi ottaa yllättävän hyvin huomioon talviset olosuhteet sekä turvallisuuden. Yksi kuuluisimmista otsikoista on se, että talvi yllätti nimenomaan autoilijat. Kuitenkin riskit liittyen talviolosuhteissa ajamiseen on otettu huomioon pitkälti ennen ajokorttia edes saa taskuunsa. Autokorttia havittelevalta vaaditaan liukkaan radan ajo-osuuden suorittamista, jotta hän edes pääsee ajokokeeseen. Liukkaalla radalla opetellaan hallitsemaan autoa nimenomaan talviolosuhteissa, huomioiden erityiset talveen liittyvät autoilijoiden riskit. Tämä tapahtuu turvallisesti autokoulun opettajan ohjeiden avulla. Lisäksi kokelaan on harjoiteltava pimeässä ajoa, valmistellen Suomen pitkiin pimeisiin talviin. Talvirenkaiden käyttö on kirjattu lakeihimme pakolliseksi, jotta jokaisella autoilijalla olisi mahdollisimman turvalliset välineet talvisiin olosuhteisiin. Näin Suomi tekee oman osansa talviturvallisuuden eteen, vaatimalla parhaat mahdolliset ennaltaehkäisyn välineet autoilijoille.

Maaston hyödyntäminen

Kukapa ei olisi jossain välissä elämäänsä kuullut vanhemmalta väeltä tuon tutun “kun minä olin nuori, hiihdimme kouluun!”. Vaikka useimmiten vastalauseena toimii huokaus, silmien pyöräytys tai yksinkertaisen toimiva “joo joo”, tämä ylikäytetty lause pitää sisällään jotain merkittävää suomalaisesta luonteesta. Huomaamme, kuinka suomalainen osaa myös ennaltaehkäisevien toimenpiteiden lisäksi käyttää hyväkseen talvista maastoamme. Voisi äkkiä luulla, että liukas ja märkä maasto on yhtä kuin vaikeakulkuinen maasto, mutta tuo kansanlajimme eli hiihto on toiminut – ja toimii edelleen – myös oivana tapana liikkua paikasta A paikkaan B. Emme siis ole ihmisiä, jotka jäävät sisälle odottelemaan lämpimämpiä aikoja ja otollisempia olosuhteita ulkoiluun, sillä elämän on jatkuttava myös talvella! Joten sukset tai vaikkapa moottorikelkka on otettu käyttöön silloin, kun sen on nähty olevan tehokkain tapa kulkea. Talviolosuhteita on lisäksi hyödynnetty muun muassa talviturismin osalta.

Piilevät vaarat


Piilevät vaarat

On myös muistettava, että ihan omassa kotipihassa voi kohdata useita piileviä talven vaaroja. Maailmalla varoitellaan lumivyöryistä jopa EU:n kirjaamilla lumivyöryvaara-turvallisuustoimenpiteillä, mutta yhtä vaarallista on esimerkiksi katolta tippuvat lumet tai liukastumisvaara. Tällaiset piilevät vaarat aiheuttavat vuosi vuodelta vaaratilanteita, joskus jopa kuolemantapauksia. Vaaratilanteet eivät tarvitse suuria lumivyöryjä tai jäätikön hajoamista, ja parhaiten pystyy ylläpitämään omaa talviturvallisuutta käyttämällä sitä paljon kehuttua maalaisjärkeä!