Valtamerien tarkasti määritellystä määrästä on kiistelty iät ja ajat. Jotkut luokittelevat maapallon suurimmiksi meriksi ainoastaan Tyynen valtameren, Atlantin valtameren ja Intian valtameren, sillä maapalloa katsoessa esimerkiksi kartalla nämä kolme ovat keskeisimmät manneralueita jakavat suolevesialueet. Pohjoista jäämerta pidetään Atlantin jatkeena, ja Eteläisen jäämeren rajaa pidetään vaikeana määrittää – sehän vain yhdistää Atlantin, Tyynenmeren ja Intian valtameren maapallon etelänavan ympäriltä. Lisäksi monet jakavat sekä Atlantin että Tyynenmeren kahteen osaan, erotellen pohjoiset osat eteläisistä osista. Tämä onkin helppoa, kun rajana toimii päiväntasaaja. Jos kaikki edellä mainitut alueet lasketaan erillisiksi valtameriksi, kyseessä on maailman “seitsemän merta”. Toisin kuin mantereilla valtamerillä ei ole selkeitä rajoja, ja kaikki valtameret ovat jossakin kohdassa yhteydessä toisiinsa. Usein rajat määritelläänkin leveyspiirin tai merivirran mukaan, esimerkiksi Eteläisen jäämeren raja kulkee Länsituulten virran mukaisesti. Oli määritelmä mikä tahansa, kaikki seitsemän (tai viisi, tai kolme…) valtamerta yhdessä muodostavat maapallon suurimman jatkuvan vesialueen. Tätä voidaan kutsua nimellä maapallon valtameri tai globaali valtameri. Globaali valtameri ei ala eikä lopu mistään, ja se peittää melkein 362 000 000 neliökilometrin alueen. Alue on siis valtava, kattavan yli 70 prosenttia maapallon pinnasta ja 90 prosenttia maapallon biosfääristä. Tilavuudeltaan maapallon valtameri on noin 1,35 miljardia kuutiokilometriä, ja keskimääräinen syvyys on lähes 3 700 metriä. Valtameren syvimmän kohdan, Mariaanien hauta, on arvioitu olevan suunnilleen 11 000 metriä syvä. Vertailun vuoksi Mount Everest, maailman korkein vuori, mahtuisi Marianan kaivantoon ja huipulta jäisi vielä 2,1 kilometriä veden pintaan. Itse asiassa maailman pisin vuoristo, Keski-valtameren harju, jonka vuorenhuiput ylettyvät huomattavasti korkeammalle kuin Alppien vuoret, sijaitsee valtameressä. Keski-valtameren harju on yli 37 000 kilometriä pitkä ja se vie yhteensä 23 prosenttia maapallon kokonaispinta-alasta. Valtavuutensa vuoksi ihmiset ovat kyenneet tutkimaan ainoastaan yhden prosentin valtamerestä. Merenpohjasta on tutkittu noin 5-7 prosenttia. Tutkijat ovat siis suhteessa nähneet enemmän kuun pintaa kuin valtameren! Elävät oliot kehittyivät valtameressä jo yli 3 miljardia vuotta ennen maan päällistä elämää, ja valtameristä löytyy jatkuvasti uusia ennestään tuntemattomia eläin-, kasvi-, bakteeri-, sieni- ja levälajeja. On vaikea arvioida, kuinka paljon kutakin on vielä löydettävänä. Keskimäärin 21 vuoden välein löydetään, tutkitaan ja nimetään uusi valtameren eläinlaji. Esimerkiksi jättiläiskalmaria, eli maailman suurinta mustekalaa, pidettiin vielä pari vuosikymmentä sitten urbaanilegendana! Myytti muuttui todeksi, kun eläimestä saatiin ensimmäistä kertaa kuvatodistetta vuonna 2001. Välillä rannoille ilmestyy mitä ihmeellisimpiä ja usein järkyttäviä merenolentoja, kuten Texasiin ilmestynyt torahammas-käärmeankerias. Tällaiset lajit ovat tavallisille ihmisille, jotka eivät ole perehtyneet mereen ja sen erikoisempiin eläinlajeihin, täysin tuntemattomia. Vastapainona, ja valitettavasti huomattavasti nopeampaan tahtiin, ihmisten sanotaan hävittäneen peräti 99 prosenttia meressä elävien hailajien kannasta.

 

Kuten kaikki tuntematon tai näkymätön myös valtameri on karmaisevan kiinnostava, kunnioitusta vaativa alue. Sinne on hukkunut kokonaisia laivoja ja lentokoneita matkustajineen päivineen ilman minkään näköisiä havaintoja. Siellä elää tappavia eläimiä – usko tai älä, todennäköisin eläimeen liittyvä kuolema meressä johtuu meduusan kosketuksesta. Siellä on pimeää – auringonvalo ylettyy vain noin 200 metrin syvyyteen. Ja hurjin aaltokorkeus on mitattu Pohjois-Atlantilta vuonna 2011, jolloin 36 metriä korkea aalto syöksyi rantaa kohti. Kaikista pahinta, se on houkuttelevan kuvankaunis! Uskallatko edelleen polskia huoletta meressä, vai saiko nämä faktat ihokarvasi nousemaan?